1/27/2016

THAIMAA #2

Vihdoin! Nyt ois tarjolla taas hieman reissukuvia Thaimaan maisemista. Kyllä kun näitä kuvia kattelee niin pieni matkakuume meinaa nousta pintaan. Eikä tota matkakuumetta ainakaan helpota toi ikkunasta paistava näky.. Jos vain hautautuisin sängyn pohjalle ja heräisin toukokuun loppupuolella? 
Päästiin ensimmäistä kertaa rannalle vasta yli viikon jälkeen kun tuli hieman mutkia matkaan. Varpaan kans tehdyt operaatiot toi mulle viikon verran uintikieltoa, joten altaalla makoilu oli ainoo vaihtoehto. Parempi kuitenkin myöhään, kun ei milloinkaan! 
Otettiin pitkähäntävene Ao Nangin rannalta ja lähdettiin Phra Nangiin viettämään rantapäivää. Matkat sinne ja takas maksoi noin 5€/hlö eli eipä oikeestaan mitään kun ottaa huomioon että matka kesti noin 20min/suunta. Phra Nangin rannalla oli mahdollisuus kokeilla kalliokiipeilyä ja melontaa, mutta me päätettiin lähtee varovasti liikkelle ja vaan hölläillä rannalla ja uida kalojen kans kilpaa meres. 
Tuola rannalla tuli loppujen lopuksi käytyä useampaanki otteeseen hienojen näkymien, siistin rannan ja ennen kaikkea kirkkaan veden takia! Niin ja kyllähän me sitte yhdellä kerralla uskaltauduttiin se melontavehjekki vuokraamaan vaikka aluks hieman epäröinkin. Siinä meloessa oli kiva miettiä että alla on lähemmäs 10 metriä vettä ja kaiken maailman mereneläviä sielä seassa, eikä meillä kummallakaan ollu pelastusliivejä. Siinä meni aina hetki että sai ittensä rauhotettua tuon ajatuksen kans, haha. 
Ilman ruokaakaa ei tarvinnu koko päivää olla, vaan siellä oli pitkähäntäveneitä, joihin oli rakennettu "kioskeja". Niistä sai pannukakkuja millä tahansa lisukkeella, fruit shakeja, kookosmaitoa, pientä suolasta jne. Eikä niitä hinnallakaan oltu pilattu. Niin kuin ei mitään muutakaan tuola. Pannukakun ja fruit shaken sai alle 100 bahtilla eli noin 2 eurolla. Ja ne oli niiiiiin hyviä! Yks banaanipannukakku ja banaani fruit shake tänne kiitos, nyt heti!

1/26/2016

WEEKS 1&2

Elämäni ensimmäinen guacamole-kokeilu osoittautui erittäin onnistuneeksi! // En oo varmaan ainoa joka on hurahtanut noihin värityskirjoihin? Noiden paris saattaa hurahtaa useempiki tunti päiväs. // Meidän uuden kämpän makkariki alkaa pikkuhiljaa valmistua. Muutamaa pientä yksityiskohtaa vailla oleva makuuhuone pääsee varmasti kuvauksen kohteeksi aika pian, ja tuun esittelemään meidän uutta kämppää varmaan täälläkin! // Guacamole-kokeilu osoittautui niin herkulliseks et päätettiin tehdä iltapalaksi hieman tacoja. Mun elämä on lähiaikoina ollu aika ruokapainotteista.. krhm. 
Cheekin Alpha Omega Tourille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Mielettömän upea keikka! // Olipa kerran yövuoro jonka jälkeen päätettiin mennä viel työkavereiden kans Fransmannin aamupalalle. Se oli fan-tas-tis-ta, namskis! // Yli kuukauden hakusessa olleet yöpöydät löytyikin minimanista, huonekaluliikkeiden sijasta. Yksinkertaisuudessaan hienot, eikä niitä hinnallakaan oltu pilattu. 
Nachoja, salsaa ja ite tehtyä mehua, niistä on meidän leffaillat tehty. // Ensimmäinen yhteiskuva tuon kurkkusalaatin kans. Oivoi, olispa jo joulukuu. // Mun ikioma inttinalle Pasi! Nyt musta ei enää tuu inttileskeä, vaikka Ilari sinne armeijan harmaisiin joka viikko lähtisikin. // Ensimmäinen kerta yli puoleenvuoteen kun en föönannut tai letittäny hiuksia suihkun jälkeen. Niistä tuliki ihanan kiharaiset ja pörröiset kun annoin niiden vaan kuivua auki. 

1/05/2016

THAIMAA #1

Thaimaan reissustaki alkaa olla jo tovi aikaa, vaikka musta tuntuukin, että tultiin takas Suomeen vasta muutama päivä sitten. Sen verran siitä kuitenkin on aikaa jo, että oon ehtinyt ruveta haaveilemaan uudesta matkasta joka sijoittuu johki tooodella lämpöseen. Saas nähdä, mihkä sitä seuraavaks nenät suunnataan! 

Varattiin meidän matka jo hyvissä ajoin kesällä ja monien eri maiden, paikkojen ja hotellien joukosta valittiin kohteeksi Thaimaan Ao Nang ja hotelliksi Buri Tara. Nappivalinnaksihan se tietenki osoittautui! Hotelli oli ihanan pieni ja idyllinen, eikä henkilökuntakaan olisi voinu olla yhtään ystävällisempää. Niin ihania allaspoikia, jotka jaksoi aina hymyillä ja tervehtiä. Aamupala meitä hieman hirvitti, koska 3 viikon reissulla tarvii pakostikin monipuolisen aamupalan. Jos 21 päivää syö sitä samaa vaaleeta leipää ja mansikkamarmeladia, niin saattaa olla että sitä tulis sen jälkeen korvistaki ulos. Meidän onneksi kuitenki aamupala oli taivaallinen. Oli täysin normaalia että lähdittiin aamupalalta pyörien, koska valinnanvaikeus yllätti joka kerta ja halus vaan ahmia kaikkea. Tiedä sitte, oliko se hyvä vai huono asia, haha. 
Paikkana Ao Nang oli mulle jo tuttu 6 vuoden takaan, mutta paljon oli siinäki ajas ehtiny muuttua. Halpaa oli edelleen, ihmiset oli todella ystävällisiä joka paikassa ja ravintolat oli just niin hyviä ku muistinki! Kyseessä ei siis oo mikään valtava turistirysäkohde, vaan ihan pieni "kylä" jossa on kyllä turisteja, mutta ei kuitenkaan oo mitään verrattuna Phuketiin. Just sopiva meille! 

Nyt suuntaan nokkani kohti töitä ja illalla jänskätäänkin sitten Suomen pelin merkeissä. Saas nähdä kuinka käy! 

1/04/2016

UUSI VUOSI

Mä en ajatellut nyt vielä tässä vaiheessa palata vuoteen 2015, sillä haluan hetken aikaa keskittyä pelkästään tulevaan. Ehkä senkin postauksen vuoro tulee vielä joskus! Uusi vuosi ja uudet kujeet, eikös? Tämä pätee ainaki muhun tällä hetkellä. 
Uuden kodin laittaminen, poikaystävän armeija ja kouluihin haku - siinä onki jo jonkin verran uusia juttuja. Hieman jännittää mistä sitä löytääkään itsensä taas vuoden loppupuolella, siinä vaiheessa kun vuosi on taas vaihtumassa seuraavaan. Jotenkin sitä toivois, että ehtis kokea mahdollisimman paljon kaikkea. Niin, että mäkin voisin 360 päivän päästä sanoa, että tää vuosi oli hyvä vuosi. 
Siinä onkin mun uudenvuoden lupaus. Lupaan astua mukavuusalueeni ulkopuolelle niin, että voisin nähdä ja kokea jotain paljon suurempaa, kuin mitä oon nyt 19 vuoden ajan kokenu. Mun tavoite on, että voin joulukuun viimeisenä päivänä todeta, että tää oli tapahtumarikas ja antoisa vuosi. 

Tänä vuonna mun vuosi vaihtui Levillä mukavan lumisissa maisemissa. Ihanaan uudenvuoden aattoon ei tarvittu muuta kuin oikeat ihmiset, raketit, sädetikut, hyvä ruoka, kuohuglögi ja uudenvuoden pusu. Niin kliseiseltä kuin kuulostaaki, hah. 

Parasta ja antoisaa uutta vuotta 2016 jokaiselle !